Miss Suomi

Viivi Altonen – Mitä kuuluu nyt?

Siitä on nyt pian vuosi, kun minut kruunattiin Miss Suomeksi ja viimeiset kuukaudet Miss Suomena ovat lähteneet käyntiin. Kun katson käytyä aikaa takaisin päin, näen kuinka pitkälle olen tullut. Muistan kruunauspäivänä, kun ajattelin ja mietin mitä haluan tältä vuodelta saavuttaa: ajaa kampanjaani ja voimaannuttaa naisia olemaan rohkeita, tavata uusia ihmisiä, käydä Universumeissa, verkostoitua, tehdä töitä ja suunnitella tulevaa. Olen päässyt tekemään kaikkia näitä – koronasta huolimatta. On ollut hienoa nähdä, kuinka oma työ tuottaa tulosta ja se on tullut nähdyksi, Suomessa ja jopa maailmalla.

Viime viikot olen ottanut rennosti palatessani Miamista Suomeen ja olen pitänyt pientä lomaa. Nyt pääsin takaisin sorvin ääreen ja olenkin juuri ihanassa Järvisydämessä töissä sekä nauttimassa kauniista Suomen kesästä. Tästä eteenpäin kesä tuleekin olemaan työntäyteinen ja töitä pääsen tekemään kuvauksista juontohommiin ja tv-esiintymisiin.

Tällä hetkellä katseeni on kohti tulevaa: Universumit ovat ohi ja on aika miettiä mitä haluan tehdä. Yliopisto kulkee yhä rinnalla ja haluan panostaa siihen jälleen töiden ohella. Monet pitkäaikaiset haaveet ovat myös ottaneet tuulta purjeisiin ja en malta odottaa, että pääsen kertomaan niistä lisää. Missivuoteni on antanut minulle upean mahdollisuuden lähteä tekemään sitä, mistä unelmoin.

Odotan jo innolla – mutta pienellä surulla, kenet pääsen kruunaamaan syyskuussa! Hänen vuotensa tulee olemaan mahtava. Kovalla työllä pääsee aina pitkälle!

Kesäterveisin,

Viivi Altonen, Miss Suomi 2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *