Miss Suomi

miss suomi

Kauniisti itsevarma

Suomen arvostetuin, tunnetuin ja seuratuin.
Jo vuodesta 1931.

”Miss Suomi on aina aikansa naiskuvan edustaja. Kun monen aikaisemman kauneuskuningattaren ura alkoi ennen jopa sattumalta, ja suurennuslasin alla oli ensisijaisesti kauneusvaatimukset, muutos tämän päivän kilpailuun on merkittävä.

Misseys on vuosien saatossa muuttunut ja sen edustamaa naisihannetta on tärkeää tarkastella kunkin aikakauden kulttuuria vasten, jossa hänet on valittu. Tänä päivänä voittajilta vaaditaan ulkonäön lisäksi tahtotilaa kehittää itseään ja osaamistaan. Koska Miss Suomi toimii edustajana, myös maailmalla kansainvälisissä kisoissa, hän voi omalla tekemisellään ja sanomisellaan vaikuttaa edistäen samalla itselleen tärkeitä asioita. Kuten mm. Miss Suomi 2020 Viivi Altonen on edistänyt tasa-arvoa tehden hyväntekeväisyystyötä UN Women Suomelle”

Sunneva Sjögrén

Miss Suomi -kilpailu on kokonaisuudessaan edustavuuskilpailu, jossa voittaja pääsee edustamaan Suomea satojen miljoonien katsojien eteen maailmalle.

Edustavuus tarkoittaa sitä, miten nuori nainen tai mies kantaa persoonansa, katsoo toisiin ihmisiin ja toimii heidän kanssaan. Se on lämpöä katseessa ja pilkettä silmässä, itseluottamusta, tasapainoa ja henkistä voimaa – paljon, paljon enemmän kuin pelkkää kauneutta.

Miss Suomi -kilpailussa kilpailijoita koulutetaan ja valmennetaan tuleviin tehtäviin. Semifinalistit valitaan 3-6 kuukautta ennen semifinaalia, ja heitä koulutetaan alan huippuammattilaisten johdolla More Than Beauty Academyssa.
Ammattitaidon kehittyminen ja kehittäminen takaavat sen, että More than Beauty Academyn koulutuksissa ja valmennuksissa käyvät naiset työllistyvät ja ovat kaikessa toiminnassaan ”high profile” -statuksella: että he ovat itsevarmoja ammattilaisia. Kauniisti itsevarma tekemisen arvona tarkoittaa käytännön tekemisessä vahvaa itsetuntoa. Edustavuutta tarvitaan enemmän kuin koskaan, missä ammatissa tahansa.

Semifinaalissa valitaan 10 finalistia mukaan upealle Miss Suomi – kiertueelle, joka huipentuu Miss Suomen kruunaukseen finaaligaalassa.

kilpailut-MissSuomi2020

finalistit

Tutustu Miss Suomi -finalisteihin

Miss Suomi -finalistit julkistettiin keskiviikkona 12. toukokuuta The Folks -hotellissa Helsingissä. Täältä pääset lukemaan enemmän tietoa kymmenestä All Stars -kilpailun finalistista. Erikoissisältöä pääset lukemaan Miss Finland -sovelluksesta.

äänestä

Suosikkiasi Miss Suomeksi 2021

Virallinen äänestys Miss Suomi X Choicely.

Vaikuta vuoden 2021 Miss Suomen valintaan äänestämällä suosikkiasi.

Yleisö toimii kilpailussa yhtenä tuomarina.

matkalla miss
suomeksi -sarja

Torstaisin 13.8.2021 alkaen.

Finnartist Oy Arvot

POSITIIVISESTI AMMATTITAITOINEN

Positiivinen viestintä on kaiken toiminnan lähtökohta. Edistämme naisia löytämään kokonaisvaltaisesti itsensä, kehittämään omaa ammattitaitoa siten, että jokaisesta voi tulla oman elämänsä brändilähettiläs sekä edesauttaa tässä myös muita.  Ammattitaidon kehittyminen ja kehittäminen takaa sen, että koulutuksissa ja valmennuksissa käyvät naiset työllistyvät ja ovat kaikessa toiminnassaan ”high profile”-statuksella: Itsevarmoja ammattilaisia. Positiivisesti ammattitaitoinen tarkoittaa myös sitä, että kanssamme on kivaa tehdä töitä. Ammattilaisina olemme kustannustehokkaista ja joustamme siten, että asiakas saa lisäarvoa.

KAUNIISTI ITSEVARMA

Kauniisti itsevarma arvona tarkoittaa vahvaa itsetuntoa ja kohteliaisuutta, hyvätapaisuutta. Olemme helposti lähestyttäviä, välittäviä ja lämminhenkisyys näkyy kaikessa toiminnassamme. Kykenemme auttamaan toista, kehittämään ja vahvistamaan myös muita. Ihmisiä ei luokitella ainoastaan ulkonäön perusteella, vaan myös sisäinen vahvuus näkyy toiminnassamme.

REHELLISESTI AITO

Inhimillisyys, joka tarkoittaa totuudessa pysymistä ja vilpittömyyttä ja se on luotettavuutta, kunniallisuutta ja rehtiyttä, joka ei arvostele, rehentele, eikä sisällä puhetta toisista. Tavoitteena on kehittää toimintoja, minkä avulla jokainen voisi olla entistä enemmän oma itsensä. Kaikessa toiminnassa näkyy rehellisyys – puheessa – tekemisessä – ja työ hoidetaan hyvätapaisesti.

Kuka kilpailuun voi osallistua?

säännöt

Miss Suomi -kilpailu on edustavuuskilpailu, jossa jokainen osallistuja saa laadukkaan koulutuksen sekä upeita mahdollisuuksia. Säännöt noudattavat yhteistä linjaa kansainvälisten kilpailujen kanssa. 

Kilpailu on tarkoitettu juuri sinulle jos, 

  • Olet joskus  haaveillut olevasi Miss Suomi 
  • Olet kruunajaispäivänä iältäsi 20 -27 vuotias nainen. 
  • Sinulta ei löydy rikosrekisteriä 
  • Olet naimaton ja lapseton, jotta pääset luomaan uraa ja edustamaan mahdollisesti pitkiäkin aikoja kansainvälisissä kilpailuissa. 
  • Olet Suomen kansalainen, jotta voit edustaa Suomea  kansainvälisissä kilpailuissa. 
  • Olet valmis  sitoutumaan Miss Suomen edustustehtäviin vuodeksi
  • Olet  vapaa sopimuksista tai sitoumuksista, jotka rajoittaisivat osallistumista kilpailuun ja siitä mahdollisesti seuraaviin edustustehtäviin Miss Suomen tai perintöprinsessan ominaisuudessa.
  • Koet olevasi sopiva Miss Suomen moninaisiin tehtäviin 
  • Haluat tehdä myös hyväntekeväisyyttä 
  • Haluat rikkoa ennakkoluuloja ja stereotypioita 

Miss Suomi -kilpailu on jo vuodesta 1931 toiminut loistavana väylänä nuorille naisille päästä esille.

Jokainen Miss Suomi jää historian kirjoihin. 

Tänä päivänä jokainen kilpailuun osallistuva pääsee osallistumaan More Than Beauty Academyn koulutuksiin, joiden tavoitteena on että jokainen osallistuja työllistyy tulevaisuudessa paremmin. Kilpailun merkitys on kasvanut ja kehittynyt vuosien varrella.  Tavoitteemme on että jokainen kilpailija on oman elämänsä brändilähettiläs ja työllistyy.

Kilpailun kulku

Haku:

Kilpailun haetaan hakulomakkeella. Kun haku on auki, löytyy lomake etusivulta.

Määräaikaan mennessä palautettujen lomakkeiden perusteella kutsutaan noin 50 kilpailijaa Miss Suomi -castingtilaisuuteen.

Casting

Castingissa valitaan noin 20 kilpailijaa Miss Suomi -semifinaaliin.

Villi kortti

Castingissa on erikseen ilmoitettuna aikana mahdollisuus tulla erillisen tuomariston eteen, mikäli ei saanut kutsua casting -tilaisuuteen tai ei kerennyt lähettää hakemusta. Villi kortti -tuomaristo valitsee jatkoon päässeet, jotka pääsevät casting tuomariston eteen. Villi kortti aikataulu ilmoitetaan vuosittain Miss Suomen sosiaalissa mediassa.

Sekä casting että semifinaali ovat suljettuja tapahtumia.
Castingissa valitut n. 20 semifinalistia jatkaa kilpailussa ja heidät esitellään myös medialle. Semifinalistit pääsevät More Than Beauty Academyn koulutuksiin ja erilaisiin edustustilaisuuksiin. Semifinaali kestää n. 1-3 kuukautta.

Semifinaali

Semifinaalissa valitaan kymmenen Miss Suomi -finalistia, jotka esitellään medialle ja pääsevät mukaan Miss Suomi -kiertueelle.

Finaalikiertue

Miss Suomi -finalistit pääsevät yleensä n. kuukauden kestävälle kiertueelle. Kiertue voidaan järjestää myös niin että välissä finalistit pääsevät kotiin.

Miss Suomi -finaaligaala

Miss Suomi -kiertue huipentuu vuosittaiseen Miss Suomi -finaaligaalaan, joka yleensä näytetään suorana lähetyksenä televisiosta. Finaaligaala kerää vuosittain satoja tuhansia ihmisiä television ääreen.

Tuomaristo:

Kilpailun eri vaiheissa 5-10 henkilön tuomaristo tekee itsenäisen päätöksen kunkin kilpailijan osalta ja kaikista valinnoista äänestetään. Tuomariston kokoonpano vaihtelee kunkin vaiheen osalta.

Finaalin Tuomaristo:

Jotta saamme parhaan mahdollisen edustajan Suomelle on tuomaristolla joka vaiheessa on äärimmäisen tärkeä merkitys. Tämän vuoksi tuomaristoon valitaan vuosittain eri alojen ammattilaisia, jotka pystyvät arvioimaan eri näkökulmilta.

Vuodesta 2018 myös finaalin tuomaristossa on ollut aina yksi jäsen, joka on nähnyt finalistien koko kehityskaaren.

Tuomariston näkökulmat:

Media – arvioi kiinnostavuutta median näkökulmasta.
Millaisia juttuja antaisi, kuinka toimii median kanssa = sanavalmiutta. Tuomaristossa on aina yksi median edustaja.

Missi – arvioi tuomaroinnissa misseyttä ja miten toimisi missinä sekä myös kielitaitoa eli kysymykseen tulisi vastata myös osittain englanniksi. Tuomaristossa on aina yksi missi.

Juonto & esiintyminen on tärkeää, että osaa tarttua ja puhua ajankohtaisista asioista ja tarttua tilanteissa näkökulmiin, joissa pääsee esittämään itselleen tärkeitä asioita. Arvioi sanavalmiutta, kykyä juontaa ja edustaa yrityksiä. Tuomaristossa eri alojen ammattilaisia kuten yrittäjiä tai esiintymisen ammattilaisia.

Kehittyminen – arvioidaan koulutuksen myötä saatua kehityskaarta, kykyä edustaa ja toimia brändilähettiläänä eri yrityksille ja Suomelle. Tuomaristossa yksi organisaation edustaja.

Tuomaristo pisteyttää finaalissa eri osa-alueet:

  • Sosiaalinen media
  • Haastattelu
  • Edustavuus ja esiintyminen

Yleisö toimii yhtenä tuomarina ja äänien mukaan pisteytetään finalistit.

Finnartist Oy pidättää oikeuden muutoksiin kilpailun suhteen.

Haluatko kuulla lisää?

ota yhteyttä