Miss Suomi

uutiset

Vuoden 2021 Miss Universum kruunataan ensi sunnuntaina Floridassa. Suomea edustavan Viivi Altosen, 25, puvussa korostetaan suomalaista osaamista teknologian saralla.

Viivi astelee lavalle puvussa, joka mukailee suomalaista kansallispukua. Kun hän repäisee puvun päältään, paljastuu sen alta led-luomus.

Pukua on työstetty viimeiset kahdeksan kuukautta, ja sitä on ollut tekemässä myös Viivin arkkitehti-isäpuoli.

– Puku on laitettu täyteen led-valoja, jotka laitan automaatiolla käyntiin. Sitä on tehty yötä päivää, Altonen kertoo Iltalehdelle.

Esitykseen kuuluu myös led-valoilla varustetut poi-välineet, jotka tuovat mukaan pyrotekniikan kaltaisia tehosteita.

– Esittelemme suomalaista teknologiaa ja sitä, miten olemme päässeet maatalouskulttuurista edelläkävijäasemaan. Mukana on Nokiaa ja Roviota, isoja nimiä, Viivi kertoo lehdelle.

Puvun tekeminen on maksanut Viivin arvion mukaan tuhansia euroja. Eniten ovat maksaneet led-teknologia ja ohjelmointi.

– Ne on aika kalliita, joten niiden kanssa ei voi oikein hosua, Altonen selittää osaltaan koreografian harjoittelun haasteita, Viivi toteaa.

Lähde: Iltalehti

Kiitokset:

Tobias Tommila (The Absolut Mastermind)

Katrin Oro (puvustaja/ ompelija)

Mikko Hirvonsalo (LED tekniikka ja animaatio)

Lumina productions Oy (Katra ja Niko Solopuro), POI

Tekstiilipalvelu Oy (kankaat)

Lumisolutions (LED-komponentit)
Hans Lehtinen (Kuvaaja)

GreenDot Kodit Oy
Arkkitehdit LSV Oy
Avominne Oy

Lue myös

Aikaisemmat tiedotteet

LUMI – Kajaanin uusi vetonaula

LUMI, Kajaanin uusi vetonaula Matkalla Miss Suomeksi -sarjaa kuvattiin tänä vuonna Kainuussa ja finalistit pääsivät ensimmäisten joukossa vierailemaan juuri valmistuneessa LUMI-supertietokoneen datakeskuksessa Kajaanissa. LUMI-datakeskus on yksi maailman ekologisimmista. Pian käyttöön otettava LUMI tulee olemaan yksi maailman nopeimmista ja tärkeimmistä supertietokoneista. Euroopan unioni päätti sijoittaa LUMIn juuri Kajaaniin saatavilla olevan edullisen hiilivapaan sähkökapasiteetin, viileän ilmaston sekä LUMIn yhteiseurooppalaisen konsortion […]

lue lisää

Anna Merimaa – Mitä kuuluu nyt?

Missivuosi 2021 Kesä ja syksy näyttäytyvät kiireisinä. Olen saanut olla osana hienoissa työtehtävissä ja päässyt työskentelemään superammattilaisten kanssa. Kesälle on luvassa monta mukavaa työkeikkaa, hienoja mahdollisuuksia tutustua taas uusiin ihmisiin ja luoda kontakteja. Kesällä työtehtävien lisäksi valmistautuminen Japanin kansainvälisiin kisoihin jatkuu kuvauksien, puvuston suunnittelun ja hyväntekeväisyyden parissa. Odotan kaikkea erittäin innostuneena. Japanissa järjestettävästä Miss International […]

lue lisää

Noona Pölkki – Mitä kuuluu nyt?

Kuluva kesä alkaa selkeästi olemaan kiireisempi ja ihana huomata, että tapahtumia, kuvauksia ja työkeikkoja aletaan järjestämään enemmän. Tottakai harmittaa, että meidän vuodesta iso osa ajasta elettiin poikkeusoloissa ja suurin osa tapahtumista oli peruttu. Mukaan lukien monet kansainväliset kauneuskisat. Meidän vuosi on kuitenkin poikkeuksellinen ja opettanut paljon. Kisan aikana opin suunnittelemaan paremmin omia tavoitteita ja hyödyntämään […]

lue lisää
Haluatko kuulla lisää?

ota yhteyttä