Miss Suomi

uutiset

Miss Suomi Viivi Altonen, 25, aloitti Miss Universum-kilpailumatkansa näyttävästi, yhtenä kansainvälisten missisivustojen nimeämänä ennakkosuosikkina. Kilpailun alkaessa missikandidaatit ovat ensitöikseen vastaanottaneet oman maansa nimeä kantavat missinauhat, sovittaneet kilpailuasuja, ja asettuneet taloksi uusien huonekavereidensa kanssa. Viivin huonekaveriksi valikoitui 21-vuotias, Norjaa edustava kaunotar Sunniva Høiåsen Frigstad.

Viivi aloitti taukotamattoman kilpailuun valmistautumisen heti syksyllä 2020 Miss Suomen kruunun saatuaan. Valmistautuminen on pitänyt sisällään muun muassa puvuston suunnittelua, kävely- ja esiintymisharjoituksia, koreografioiden valmistelua, puheharjoituksia, mentaalivalmennusta sekä kilpailukuvien ja -videoiden tuottamista. Todellisuudessa kilpailuun valmistautuminen on kuitenkin alkanut jo vuosia ennen varsinaista kruunaamista – harjoitellen esiintymistä, ottaen osaa erilaisiin kokemusta kartuttaviin kauneuskilpailuihin, ja perehtyen missiltä vaadittaviin taitoihin.

Muiden valmistelujen ohella hän on lanseerannut naisia voimaannuttavan ja rohkaisevan She Can -liikkeen, kerännyt rahaa hyväntekeväisyyteen sekä suorittanut yliopisto-opintoja sosiaalitieteiden parissa. Kaiken tämän esimerkillisen työn tuloksena Viivi lähtee Universum-kilpailuun ansaitun ennakkosuosikki-tittelin kanssa.

69. Miss Universum-kilpailu käydään Miamissa, Florida, USA. Kansallisasu-kilpailu torstaina 14.4. klo 03:00, esikarsinta-kilpailu 15.4. klo 02:00, finaalilähetys 17.4. klo 03:00. Voit äänestää Viiviä pääsemään TOP21-kilpailijoiden joukkoon lataamalla Miss Universe -appin puhelimesi sovelluskaupasta.

(Päivämäärät ja kellonajat muutettu vastaamaan Suomen aikaa.)

 

Lue myös

Aikaisemmat tiedotteet

Miss Suomet Essi Unkuri 2021 & Pirkko Mannola 1958

Essi Unkuri teki neljä vuotta töitä Miss Suomi -tittelinsä eteen – kertoo missifinalistien koulutuksesta: ”Jotkut vertaavat sitä naisten armeijaan” Pirkko Mannola kruunattiin Miss Suomeksi yli 60 vuotta sitten, Essi Unkuri on vuoden 2021 voittaja. Pirkon esiintyjän uralle misseydestä oli suuri hyöty. Essi taas on saanut huomata, että kilpailu julkisuudesta on nykyään kovaa. Lue artikkeli: https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008471342.html Kuva: […]

lue lisää
Haluatko kuulla lisää?

ota yhteyttä

[contact-form-7 id="768" title="Contact form"]